Uuden aikakauden alku – Kasperi käynnistää oman tuotannon

Kasperi syntyi tarpeesta valmistaa pitkäikäisiä, korjattavia ja tarkoituksenmukaisia tuotteita, jotka paranevat ajan kuluessa. Meille hyvä muotoilu tarkoittaa myös sitä, että tuotteet kestävät sukupolvelta toiselle.

Olemme aloittaneet uuden luvun Kasperin historiassa. Uuden suunnan, joka vahvistaa sitoutumistamme pitkäikäisten ja monikäyttöisten tuotteiden valmistamiseen sekä toteuttaa visiotamme käsityökulttuurin vahvistamiseksi.

Avaamme Kasperin oman tuotantoverstaan Hämeenlinnaan.


Kotimaisesta käsityöstä nykyaikainen kilpailuetu

Oman tuotantoverstaan perustaminen on merkittävä askel suomalaisessa mittakaavassa. Jo vuosikymmenten ajan valmistava teollisuus on siirtynyt pois Suomesta, kun yritykset kilpailivat kustannuksista ja kapasiteetista.

Kasperin ideaa ei rakennettu kilpailemaan tällaisessa maailmassa. Sen sijaan edistämme työllämme maailmaa, jossa laadulla ja käytettävyydellä on merkitystä. Maailmaa, jossa tuotteet valmistetaan sydämellä ja tehdään kestämään. Jossa ihmisillä on merkityksellinen yhteys käyttämiensä esineiden kanssa. Maailmaa, jossa on mahdollista tehdä kestäviä valintoja.

Oman tuotannon myötä pääsemme lähemmäs tätä unelmaa.


Kasperi Verstaan synty

Olemme jo pitkällä verstaan perustamisessa. Tuotantotilat ovat valmiina ja sopimukset ensimmäisten tekijöiden kanssa on tehty. Olemme siirtäneet materiaalimme verstaan tiloihin ja suuri osa tuotantokoneista on saatu paikan päälle. Ensimmäinen omassa tuotannossa ommeltu testi Fold Top on jo valmistettu.

Teemme nyt kovasti töitä verstaalla, ja kesäkuun käytämme tuotannon testiajoihin. Ensimmäiset tuotantoerät tehdään kesän aikana ja tavoitteemme on että tuotanto pyörii täysimääräisesti elo-syyskuussa.

Varaukset jotka olemme jo saaneet toimitetaan toimitetaan Hämeenlinnasta ensimmäisenä. Uusien ennakkotilausten ensimmäinen erä toimitetaan syyskuussa.


Juhlaerän ennakkotilaukset – Nyt saatavilla

Ensimmäisistä ennakkotilattavista tuotantoeristä on tuotteita saatavilla rajallisesti. 

Kiitoksena luottamuksesta uuden verstaan ennakkotilauksiin tarjoamme tarkoituksenmukaiset Kasperi lisävarusteet kaupan päälle. Olemme myös tehneet erityisen painolaatan, jolla ensimmäisten sarjojen tuotteet leimataan taskun alle. Tällä juhlistamme oman verstaan perustamista ja uuden alkua.


Tulevaisuus

Kaikkein innostavinta on, että tämä uusi vaihe merkitsee suurta askelta kohti Kasperin alkuperäistä visiota: kehittää huippulaadukasta käsityökulttuuria Suomessa. Oma verstas myös osaltaan tukee Kasperin tulevaisuuden kasvua. 

Matkan varrella olemme työskennelleet erittäin taitavien käsityöläisten kanssa. Haluamme lämpimästi kiittää heitä kaikkia. Heidän ammattitaitonsa ja omistautumisensa ovat tehneet mahdolliseksi sen, että olemme päässeet tähän pisteeseen.

Suurin kiitoksemme kuuluu kuitenkin teille, asiakkaillemme, jotka olette tukeneet meitä tällä matkalla. Valitsemalla Kasperin, olette valinneet maailman, jossa ajattomalla muotoilulla, kotimaisella käsityöllä ja laadulla, on paikkansa.

P.S. Etsimme uusia tuotannon tekijöitä Kasperi Verstaalle, jos olet maailmanluokan laadun tekemisestä innostuva alan tekijä, ota yhteyttä!