Miten Kasperi päätyi tekemään vaatteita?

Hitaiden trendien ja vastuullisen kulutuksen puolesta

Lanseerasimme alkuvuodesta 2022 lähituotetun kestovaatemmalliston, jonka kehittely alkoi vuoden 2021 alussa. Jo aivan Kasperin alkutaipaleella teimme myös vaatteita ja olemme vuosia seuranneet sivusta kotimaisten vaatepuolen yrittäjien toimintaa. Moni kotimainen firma on tehnyt erinomaista työtä kestävyyden ja vastuullisen tuotannon saralla, mm. Tarvas Footwear, Myssyfarmi, saimahei ja ÉN Hats.

Vaatealaa on kuitenkin aina kiusannut rakenteellinen ylikultusta edistävä dynamiikka, josta irroittautuminen on haastavaa. Vaateteollisuuden vastuullisuutta onkin tarkasteltava monesta näkökulmasta. Kun tarkastelemme yksittäistä vaatetta ympäristön näkökulmasta, ovat materiaalien alkutuotanto ja jatkojalostus suurimmat ympäristöjalanjäljen aiheuttajat. Päästöt on kuitenkin tärkeää suhteuttaa siihen kuinka paljon käyttöpäiviä tuotteelle tulee.

Käyttöpäiviin vaikuttaa kestävyyden ja materiaalin laadun lisäksi lisäksi moni muukin asia, esimerkiksi tuotteen muotoilun ajattomuus, tuotteen käytettävyys ja harkittu valinta kaupassa. Yhden suurimmista haasteista tuotteiden käytölle asettaa trendisyklien nopeus – nopeasti muuttuva muoti siirtää tuotteita ennenaikaisesti naulakosta vaatekaapin perälle.


Nopeat trendit ja moderni kasinotalous

Kun reippaasti yli kolmannes kaikista vaatteista myydään alennuksessa, saadaan kuluttaja tekemään ympäristöä kuormittavia heräteostoksia. Alennusmyynnit ovatkin keskeinen vaatealan ongelma. Sesongeille tuotettujen vaatteiden “parasta ennen” -päivä ajoittuu kunkin muotisesongin vaihtumiseen. Tämän jälkeen tuotteet pitää saada ulos ovista nopeasti, jotta arvoaan menettävästä tuotteesta saadaan vielä vähintään omat takaisin. Loput, joita ei saada myytyä, joudutaan pahimmillaan tuhoamaan. Näillä rahoilla ostetaan sisään tai tuotetaan seuraavan kauden uutuudet.


Sama kaava toistuu yleisimmin jälleenmyynnissä noin neljä kertaa vuodessa, mutta pikamuotiketjujen ja hypermarkettien alennuslaarien kohdalla jopa yli 50 kertaa vuodessa. Kun valtaosa kaikesta tuotetusta tavarasta tehdään vanhenemaan nopeasti, kilpailevat kaupat vielä alennuksilla keskenään, luoden tarpeet ylittävää “ylikysyntää” tuotteille, jotka ovat kaiken lisäksi tehty niin halvalla, etteivät ne edes voi kestää.

Elämme siis tietynlaisessa modernissa kasinotaloudessa, joka johtaa tarpeettomaan ja kaikki ympäristöbudjetit rikkovaan ylikulutukseen. Jotta muutos nopeutuisi, olisi tarjottava parempia vaihtoehtoja, tehdä töitä kulttuurimuutoksen eteen ja yhteiskunnan tasolla luoda pelisääntöjä, jottei ympäristölle haitallinen toiminta olisi kannattavaa.


Kohti kestävää kulutuskulttuuria 

Alennusmyyntien luomaa ylikulutuksen dynamiikkaa on vaikea muuttaa alan sisältä käsin. Ajatuksen vastuullisesta alennusmyynnistä voi perustella sillä että kilpaillaan vähemmän vastuullisia tuotteita vastaan, jolloin vastuulliset yritykset saavat enemmän markkinaosuutta. Tämä ei kuitenkaan poista ylikulutukseen johtavaa dynamiikkaa. Samalla kun alennukset luovat keinotekoista kysyntää, johtavat alennukset tietynlaiseen kilpajuoksuun kohti matalampia tuotanto- ja materiaalihintoja, jotta alennetusta tuotteen hinnasta saadaan vielä riittävästi katetta.

Merkittävä osa kuluttajista voisi melko helposti tehdä päätöksen olla ostamatta alennusmyynneistä, tai olla ostamatta tuotteita, joita jatkuvasti myydään alennuksella. Jos yltäkylläinen kuluttamisen määrä ei olisi yhteiskunnassamme itseisarvo, uskomme että päätös olisi kaikille mahdollinen. Harkiten valitut kestävät tuotteet ovat ympäristön lisäksi myös lopulta lompakollekin ystävällisempiä kun tuotteet kestävät ja niitä käytetään pidempään.

Yrittäjinä meidän on uskottava siihen, että vastuullinen brändi, joka tekee aidosti laadukkaita tuotteita, saa myytyä sen, minkä asiakas aidosti tarvitsee, ilman että tarvitsee edistää ylikulutusta ja nopeita trendejä. Jotta liiketoiminta olisi tällaisessa mallissa kannattavaa, olisi tärkeää varmistaa, ettei yritys tee liikaa tuotteita varastoon, jolloin syntyy paine päästä niistä eroon ja myydä alennuksella.

Meidän on uskottava että kuluttamisen kulttuurimuutos tulee tapahtumaan, tarjottava sille vaihtoehtoja, uusien toimintamallien, parempien tuotteiden ja hitaiden trendien puolesta. Päätimme että jos lähdemme tekemään vaatteita, niin pitäisi miettiä miltä aidosti vastuullinen vaatetuotannon malli näyttäisi. Kestävyys, käytettävyys, lähituotanto, liikatuotannon välttäminen, sitoutuminen siihen ettei luoda ylikysyntää esimerkiksi tarjoamalla alennuksia.
 

 

Kasperi Garments – kestovaatemmalistosta

Omaa tuotantoamme olevat G.02 villakangaspaita ja G.03 villakangas työtakki tehdään Helsingissä tilauksesta Pipsan (kuvassa) toimesta. Mallistoon kuuluva meidän suunnittelema villapaita G.01 on tehty yhteistyössä Jyväskyläläisen Alpan kanssa, jonka osaamiseen ja Liettualaiseen tuotantoon meillä on rautainen luotto.

Kun tunnemme ja kehitämme tuotantoa yhdessä tekijöiden kanssa niin tiedämme että tuotanto on vastuullista. Mitä lähempänä tuotanto on, sitä varmempaa ja helpompaa on varmistaa että toiminta on reilua tekijöille. Ennakkotilausmallilla taas vältetään liikatuotanto. Kestovaatemallistoa ei uudisteta uusilla sesongeilla kokoajan vaan malleihin sitoudutaan ja niitä kehitetään ajan myötä. Tuotantoerän malleja tehdään rajattu määrä, mutta niistä ei anneta alennuksia.

Esimerkiksi ensimmäisen tuotantoerän (Issue #1) G.02 materiaaleilla voi tulla jonkun lempivaatteeksi, vaikka vuosikymmeniksi. Joku muu voi tykätä etenkin tulevasta seuraavan tuotanoterän (Issue #2) G.02:sta. Kehitämme tuotteita mutta se ei tarkoita että edellisen tuotantoerän malli ei olisi juuri jonkun käyttöön se paras vaate. Emme vielä tiedä kuinka monta kestovaatetta mallistomme tulee sisältämään, mutta sen tiedämme että uusien tuotteiden julkaisutahti tulee olemaan hidas, kun tavoitteena on luoda kestävä ja ajaton vaatekaappi jota ei tarvitsisi jatkuvasti päivittää.

Meidät tunnetaan parhaiten kestävistä repuista ja laukuista, joiden tuotekehityksen sykli on hitaampi, joten olemme myös tottuneet siihen että kun tuotteita kehitetään huolella ja myydään rauhassa niin voidaan tehdä tuotteita jotka kestävät käytössä pitkään. Tehdään siis ajattomia vaatteita, edistetään hitaita trendejä sekä korjaamisen ja pitkään käyttämisen kulttuuria.

Mukavaa kevättä,

Michael ja Kasperi tiimi

Ps. Vaateteollisuuden vastuullisesta kiinnostuneille suosittelemme luettavaksi tai kuunneltavaksi Annina Nurmen “Rakastan ja Vihaan Vaatteita”, jossa nurmi kuvaa alan haasteita sekä tuottajan että kuluttajan näkökulmasta.